Tietopaketti kynsiapinoista

Callitrichidae eli kynsiapinat– marmosetit ja tamariinit

Kynsiapinat ovat pieniä uuden maailman apinoita, joihin kuuluvat marmosetit ja tamariinit. Kynsiapinat painavat kääpiömarmosetin 120 grammasta suurimpien leijonatamariinien 720 grammaan. Tutkijoitten mukaan lajit ovat kehittyneet suuremmista lajeista. Kynsiapinat saattavat elää 20 vuotiaiksi vankeudessa, mutta luonnossa ne elävät luultavimmin huomattavasti vähemmän.  Kynsiapinat ovat laumaeläimiä, ja elävät perheryhmissä.

Elinympäristö

Pohjoisin laji, Geoffroyntamariini, elää Pohjois-Kolumbiassa ja eteläisessä Panamassa. Muuten kynsiapinat eivät elä Väli-Amerikassa. Enimmäkseen niiden elinalue koostuu Brasilian sademetsistä, mutta myös Boliviasta ja Paraguaysta, ja kuivemmista metsistä. Kynsiapinat ovat puussa eläviä apinoita ja suosivat metsän ala- ja keskikerroksia.

Ruokavalio

Ruokavalio koostuu monenlaisista hedelmistä, niveljalkaisista, etanoista, medestä, kukista, sienistä, pienistä liskoista ja sammakoista ja linnunmunista. Joka lajilla on oma ruokien suhde ruokavaliossa , ja ruokavalio vaihtelee myös vuodenajan mukaan.  

Monet lajit käyttävät puitten mahlaa ja pihkaa ravintona.  Marmosetit ovat parhaiten kehittyneet hyödyntämään pihkaa ja mahlaa, niiden purukalustokin sopii puiden jyrsimiseen, ja ne voivat itse purra puihin reikiä josta litkiä mahlaa, kun taas tamariinit eivät purentansa vuoksi tähän kykene.  Tamariinien ruuansulatuskaan ei kykene samalla tavalla hyödyntämään pihkaa ja mahlaa, vaikka satunnaisesti niitä ravinnokseen käyttävätkin.

Valkotupsusilkkiapina ( eli the Common Marmoset jota olen hoitanut työssäoppimiseni ajan) ja mustasilkkitupsuapina hyödyntävät eniten mahlaa ja pihlaa kynsiapinoista. Nämä lajit tarvitsevat mahlasta saatavia ravinteita, esimerkiksi kalsiumia. Muut marmosetit käyttävät ravinnokseen enemmän hedelmiä ja hyönteisiä, esimerkiksi hopeamarmosetti on käyttää mahlaa vain satunnaisesti. Kääpiömarmosetti eroaa muista siinä että sen ruokavalio koostuu pihkasta ja hyönteisistä, hedelmien ja kasvisten jäädessä taka-alalle.

Vankeudessa ruokavalio koostuu yleensä pelleteistä, hedelmäsekoituksista ja hyönteisistä. Kynsiapinat pitäisi ruokkia vähintään kolme kertaa päivässä, ja niin, että ravinteellisesti rikkain tarjotaan aamulla kun eläimet ovat nälkäisimmillään.

Kynsiapinat tarvitsevat paljon D3-vitamiinia. Koska ne eivät voi saada sitä tarpeeksi vankeudessa, sitä täytyy lisätä niiden ruokavalioon. Hyvä tapa on ruiskuttaa sirkkaan D3-vitamiinia ja syöttää sirkka kynsiapinalle. Toinen keino on UVB-lamput.

Tärkeää on tarjota ruokaa useasta eri paikasta, jotta arvo-asteikolla alimmallakin olevat apinat pääsevät syömään. Vähintäänkin tulisi olla ruokakulho per eläin. Ruoka- ja vesikulhot tulee pestä päivittäin, ja vettä pitää aina olla saatavilla.

Lisääntyminen

Kynsiapinoilla vain lauman dominoiva pari lisääntyy. Tämä estää tehokkaasti sukusiitosta, eikä poikasia siis yleensä tarvitse erottaa laumasta.

Kynsiapinat saavat yleensä kaksi poikasta, joskaan yksi tai kolmekaan eivät ole harvinaisia. Poikkeuksen tekee hyppytamariini joka saa vain yhden poikasen kaksosten ollessa harvinainen poikkeus.

Naaras tulee kiimaan kymmenen päivän päästä synnytyksestä. Usein naaras on jatkuvasti tiineenä. Tiineys kestää noin 145 päivää.

Koko lauma osallistuu poikasten hoitoon.

Virikkeellistäminen

Virikkeellistämisen tarkoitus on stimuloida luonnollista käyttäytymistä, kehittää fyysisiä ja henkisiä kykyjä erilaisten ärsykkeiden avulla ja välttää stereotyyppisen käytöksen muodostumista.  Kynsiapinoiden kanssa on oltava erittäin tarkka siitä, ettei aiheuta liikaa stressiä, sillä ne ovat erittäin herkkiä eläimiä. Vaikka stressiä vaaditaan toimivan immuunisysteemin ylläpitoon, liika stressi romahduttaa sen.

Kynsiapinoiden tarhassa olisi hyvä olla eri paksuisia, muotoisia ja tuntuisia puita mahdollistamassa monipuolisen kiipeilyn. Joka ulottuvuus pitää käyttää tarhasta hyödyksi, oksia niin poikittain, sivuittain, pitkittäin kuin kallellaankin. 

Virikkeellistäminen alkaa tarhan suunnittelusta. Tarhan itäisi olla ikään kuin pieni pala viidakkoa.

Ruoan etsiminen on tärkeää luonnonvaraisille kynsiapinoille. Siihen ne käyttävät 35- 60% ajastaan. Eläintarhoissakin ruoanetsintään pitäisi kannustaa, ja suurin osa virikkeellistämisestä liittyy ruokaan.  Jokaisella kynsiapinalajilla on omat tapansa etsiä ruokaa. Siinä missä valkotupsusilkkiapinat jyrsivät puihin reikiä saadakseen mahlaa, leijonatamariinit kaivelevat hyönteisiä onkaloista pitkillä sormillaan.

Esimerkkejä virikkeistä: lahoava kanto, josta etsiä hyönteisiä, roikkuvat korit joihin laittaa esimerkiksi vihanneksia, hunajaa sisältävä kookos johon on porattu reikiä, köysistä roikkuvat hedelmät, puuhun poratut reiät joita täytetään mahlalla…

Muita, ruokaan liittymättömiä virikkeitä: sprinklerit, jotka ikään kuin matkivat sadetta, putket ja mökit joissa piileskellä, näkö- tai kuuloyhteys toisen lajisiin eläimiin, eri tuoksuiset kasvit kuten laventeli tai rosmariini…

Kynsiapinoiden käsittely

Apinoita ei tule missään nimessä käsitellä, jossei se ole aivan välttämätöntä. Käsittely ei ole osa päivärutiinia. Se on apinalle aina erittäin stressaava tilanne, ja voi jopa koitua sen kuolemaksi.  Stressaavat tilanteet myös heikentävät hoitajan ja apinoitten suhdetta. Apinat eivät anna käsittelyä ikinä anteeksi, ja rikottu luottamus saattaa häiritä hoitorutiineita.

Käsittely voi tulla tarpeeseen vain jos eläimen terveys vaatii sen kiinniottamista. Paras ote on takaapäin ja juuri kainaloiden alta. Ote ei saa olla liian tiukka, ja varoa pitää etenkin raajojen varpaita, jotka ovat herkkiä murtumaan. Jos eläin puree hanskaa ( hanskat tulee aina olla käsiteltäessä!) , pitää odottaa että se itse päästää irti, jottei vahingoita sen hampaita.

Käsittelyä tulee välttää viimeiseen asti. Siirtämiset onnistuvat yleensä tunneleiden ja pesien avulla, sulkemalla eläin tunneliin tai pesään ja sitten viemällä uuteen paikkaan.