sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Itsenäistä työntekoa ja leppoisa lauantai

28.01

Menin töihin yhdeksäksi. Olimme kahdestaan Simonin kanssa töissä, joten tekeminen ei loppunut kesken. Nyt tein kaikki hommat yksin ja itsenäisesti :)


Riikinkukot hienossa pitopaikassaan

Aloitin ruokkimalla tamariinit, marmosetin, lepakot, riikinkukot ja lemurit. Samalla siivosin niitten aitukset. Sitten siivosin papukaijojen aitaukset, jonka jälkeen olikin uuden ruokintakierroksen aika. Lemurit ruokitaan 4 kertaa päivässä, tamariinit, marmosetit ja lepakot kolme ja linnut kerran päivässä. 

Iltapäivästä valmistelin seuraavan päivän ruokia, Simon näytti minulle miten ruokitaan parta-agama ja leopardigekko. Ne ruokitaan noin joka toinen päivä, lämpimällä säällä joka päivä. Ne syövät yleensä jauhomatoja, ja lisäksi kasviksia ja esimerkiksi puistosta poimittua apilaa. Kasviksia pitää kuitenkin heilutella liskoille, ne kun kuulemma ovat tottuneet liikkuvaan ruokaan.

Sitten ruokin vesikilpparit, mutta ne eivät olleet nälkäisiä. Niimpä niitten aitausta sivotessani jouduin keräämään kalanraadot pois. Vesikilpparien allas tyhjättiin ja harjasin levää pois. Se pitäisi Simonin mukaan tehdä viikoittain.

Kotiin lähdin viideltä. Kotona en jaksanut muuta kuin kokata ja mennä nukkumaan.

29.01


Menin töihin kahdeksaksi Jonathanin kyydillä. Tein samat ruokinnat ja siivoukset kuin eileinkin. Niitten jälkeen siivosin ja ruokin marsut ja kanit. Se on aina yllättävän suuri urakka :D

Sitten oli eläinten lounaskierroksen aika. Iltapäivästä Simon näytti minulle mitä kasveja voi puistosta kerätä eläimille syötäväksi. Isot apinat, matelijat ja marsut ja kanit esimerkiksi syövät lähes joka päivä puistosta kerättyjä rehuja.

Afrikkalainen apila, jota eläimet rakastavat
Nämä kasvit menivät vitamiinissa kieriteltynä iguaanoille
Kehittelin virikkeitä possuille ja saukoille. Possuille piilotin omenia ja porkkanoita ympäri aitausta, niistä on mukava etsiä herkkuja. Hyvän hajuaistinsa ansiosta ne kyllä löytävät herkut. Saukoille heittelin veteen pähkinöitä. Ne olivat aivan innoissaan kelluvista leluistaan. Sitten myös siivosin saukkojen pitopaikan, eli keräsin lehdet vedestä ja haravoin risut ja muut roskat maa- alueelta. 

Saukot pitopaikassaan
Kotiin lähdin viideltä. Kotona tein koulujuttuja ja sitten painuin aikaisin nukkumaan.

30.01

Lauantai! Tarkoitukseni oli mennä taas Gibraltar vuorelle katsomaan villiapinoita, mutta päästessäni La Linean keskustaan päätinkin pyöriä siellä. Menin katsastamaan itärannan, joka oli oikein hieno. Sitten vain nautin aurinkoisesta säästä ja kivasta tunnelmasta. Lopulta kävelin kotiin. 


Itäranta
La Linean keskustaa


Iltapäivästä kävin vielä kunnolla ruokaostoksilla, tarkoituksenani ostaa ainakin viikon ruoat. Hirveän halpaa kaikki ainakin on, kassillinen sapuskaa oli alle kymmenen euroa. Illalla kokkasin tortilloja pavuilla ja skypettelin kavereitten kanssa.


Auringonlasku parvekkeelta
Oli oikein mukava päivä, ja sain kivat rusketusrajat :)

2 kommenttia:

  1. Onko vesi liian kylmää uitavaksi rannalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan 15-asteista, kuin suomessa kesäkuussa.. kyllä mereen pääsen pulahtamaan mutta en siellä minuuttikaupalla pysty polskimaan :D

      Poista