tiistai 26. tammikuuta 2016

Gibraltarin nähtävyyksiä & Ensimmäinen työpäivä


23.01

Gibraltaria

Lauantaina tosiaan kävin katsastamassa Gibraltarin nähtävyyksiä. Vielä näkemättä jäi ihan Gibraltar-vuoren huippu, sinne kun ei kävellen pääse vaan pitää käyttää köysirataa. Olen myös kuullut että Gibraltarin salmella on paljon delfiineitä, ja että Gibraltarilta järjestetään delfiinisafareita. Sellaisella olisi ihana käydä!

The Europa Point

The Europa Point on Gibraltarin eteläisin kohta. Luulin myös, että se on koko Euroopan eteläisin kohta, mutta se onkin ilmeisesti Espanjan Tarifassa! Pääsin Europa Pointille helposti bussia käyttäen ja bussikuskille rupatellen. Oli muuten mukava puhua vaihteeksi englantia!

The Europa Pointin mieleenjäävin rakennus oli kaunis moskeija. Sen oli lahjoittanut edesmennyt Saudi-Arabian kuningas Fahd. Moskeija oli ennalta-arvaamaton: miksi kukaan rakentaa moskeijaa kauas asutuksesta tuuliselle niemelle? Kaupunkiin jossa suurin osa asukkaista ovat katolilaisia? Mielestäni moskeija oli kuitenkin hienon näköinen. Onhan gibraltar tunnettu uskontojen rauhaisesta yhteiselosta, ja moskeija symboloi sitä kivasti.
Moskeija Europa Pointilla

St. Michaels Cave

Kävelin ylös vuorelle reittiä, jonka bussikuski neuvoi. Oli muuten pitkä matka! Onneksi vuorella oli kyltit jotka neuvoivat minne mennä.
 St. Michaels Cave on tippukiviluola. Se on todella upean näköinen sisältä, tippukiviseinät on valaistu eri väreillä.

Tippukiviluola St. Michael Cave


Maurilinnoitus

Maurilinnoitus on rakennetu siihen aikaan, kun arabialaiset hallitsivat andalusiaa, eli se on todella vanha.Enää siitä ei ole paljoakaan jäljellä, ja vain yksi torni on avoinna turisteille,

Maurilinnoituksen torni

Lempinähtävyyteni Gibraltarilla olivat kuitenkin -yllätys yllätys- apinat. Apinoita näkyy aina välillä alempanakin kaupungissa, mutta vuorella niitä on erittäin runsaasti. Gibraltarin magotit ovat ainoita luonnonvaraisia apinoita euroopassa.

Apinoita Gibraltar- vuorella
Gibraltarin magotti





24.01

Tämän päivän vietin kotona rentoutuen. Luin kirjaa auringossa, kävin uimassa ja kävelyllä. Vuokraemäntäni kokkasi meille taas upean espanjalaisen päivällisen: paellaa!


Paellaa upealla näkymällä

Illalla skypettelin kavereitten ja poikaystävän kanssa, Skypettäessä tuntuu ettei välimatkaa olisikaan! Netti tosin kenkkuilee aina välillä aika pahasti, en tiedä mikä siihen vaikuttaa. Tämänkin postauksen olisin julkaissut viikonloppuna mutta minkäs voin, kun netti ei tee yhteistyötä.

Yöllä oli maanjäristys. Se oli ilmeisesti Välimerellä lähellä Marokkoa, mutta tuntui täällä asti. Heräsin siihen että sänkyy tärisee, mutten tuuminut siitä sen enempää, vaan jatkoin unia.


25.01 

Ensimmäinen työpäivä! Heräsin aamulla seitsemän aikaan, että ehdin ensimmäiseen bussiin. Työmatka sujui ongelmitta ja perillä olin varttia vaille yhdeksän. Vastassa minua olivat Steve ja Jonathan. Steve toimii ohjaajani sen aikaa kun Jessica, jota kaavailtiin ohjaajakseni, on poissa.

AWCP eli Alameda Wildlife Conservation Park eli työssäoppimispaikkani
Ensimmäisenä päiväni minun haluttiin vain tutustuvan alueeseen ja kiertelevän hieman eläintarhaa.
Steve puhui minulle työturvallisuudesta ja kertoi yleisesti talon tavoista. Juttelin työntekijöitten kanssa, kyselin hieman heidän työstään ja rutiineistaan.

Siivosin yhdessä muiden kanssa kilpikonnapoikasten terraarion. Minun tehtäväni oli vahtia poikasia sillä välin kun ne olivat poissa terraariosta.

Autoin Steveä rakentamaan aroille sateen- ja tuulensuojaa. Siitä tuli yksinkertainen, kolmelta sivulta suojattu, katollinen linnunpöntön tyylinen rakennelma, Koska on tärkeää, että rakenteet sopivat paitsi eläimille, myös näyttävät hyvältä yleisölle, päällystimme rakennelman bambulla.


Päivän lopuksi Steve ruokki kuningaspytonin. Kuningaspytonin oli pelastanut huonoista oloista eräs käärmeihminen, joka oli joskus toiminut eläintarhassa vapaaehtoisena. Hän oli kunnostanut käärmettä kotonansa, ja se olikin jo hyvässä kunnossa tullessaan eläintarhaan. Se on kuitenkin vielä kovin nälkäinen koko ajan.. Tällä viikolla kuningaspyton saadaan luultavasti siirrettyä eläintarhan puolelle, missä on paljon tilaa sille ja muutamalle muulle käärmeelle.





Huomenna alan oikeasti hommiin, ja saadaan minulle rutiinit päälle :) Aloitan kaneista ja marsuista ja sitten luultavasti auttelen muita heidän hommissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti