keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Eläintarhan rutiinien opettelua


26.01

Pääsin töihin työkaverin kyydillä, aamu alkoi kahdeksalta. Steve näytti minulle aamurutiinejansa. Tehtiin tamarinejen ja marmosettien eli valkotupsusilkkiapinoitten aamupuuro, johon tulee baby cereal- hiutaleita, flax seedia ja vitamiineja. Apinat evät oikein tykkää tästä sekoituksesta, mutta kyllä ne aina vähän sitä syövät. 

Valmistettiin ja vietiin myös lepakoiden ja lemurien ruuat. Lemureille ja lepakoille annetaan hedelmiä, lemureille joskus myös bataattia ja porkkanaa, joskus kypsennettynä. 

Pikkuapinoitten aamupuurot, saukkojen viiriäiset, lemureitten mangoporkkanamix, riikinkukkojen pelletit ja lepakoitten hedelmät

Sitten siivosin ja ruokin marsut ja kanit. Siinä ei minulle ollut mitään uutta, mutta oli kiva päästä itsenäiseen työn touhuun. Marsu- ja kaniruokasekoitusta pitää antaa runsaasti, koska puistossa on myös villikanoja, jotka syövät marsujen ja kanien ruokaa. Valmiin ruokasekoituksen lisäksi annetaan jotain vihreää, esimerkiksi apilaa puistosta, ja porkkana per aitaus.

Marmosetti ruokailemassa
Marmosettien ja tamariinejen lounas on kourallinen hedelmämixiä, johon tulee kaikenlaisten hedelmien, kuten mangon, persimonin ja päärynän, lisäksi kypsennettyä bataattia tai porkkanaa. Lemureitten ruoka eroaa näitten siinä, että lemureille palat pilkotaan huomattavasti isommiksi, jotta ne saavat palasta hyvän otteen. Kun taas pienille apinoille on oltava tarpeeksi pientä että ne jaksavat kantaa hedelmän palasia.

Steve ja Jonathan kiinnittivät sinikelta-aralle maanantaina rakentamamme suojan. Sillä välin siivosin papukaijojen aitausta toisen työntekijän kanssa. Siinä ei ole paljoa hommaa, pitää lakaista ruuantähteen maasta, letkulla suihkuttaa linnunkakat kivistä ja kallioista ja lopuksi haravoida maa siistinnäköseksi.

Sinikelta-aran infotaulu

Sitten työaikani loppuikin. Sää oli ihana ja aurinkoinen joten kävn töitten jälkeen kävelyllä, ja sitten kävin vielä Lidlissä. Sieltä löysin suomalaista lakua!

27.01

Päivä alkoi taas kahdeksalta. Nyt tein itsenäisesti aamupuuroa pikkuapinoille, ja valmisti lemureitten ja lepakoitten ruoat. Vein ruoat Steven kanssa, joka näytti miten siivota pikkuapinoitten, lemureitten ja lepakoitten tilat. Hän näytt myös miten tehdä possujen ruoka: 3/4 ämpäriä teollista possuruokaa, kolme lusikallista valkosipulijauhoa ja sitten oliiviöljyä ja vettä, ja ekoitetaan puuroksi. Valkosipuli on pitämään kärpäset loitolla, ja öljy pitää ihon kunnossa.

Sitten siivosin muitten työntekijöitten kanssa papukaijojen aitausta. Sen jälkeen oli pikkuapinoitten lounaan aika. Ruoanjaon jälkeen siivosimme erään vapaaehtoisen kanssa lemureitten ja riikinkukkojen ulkoaitausta. Me siistimme myös yhden tyhjillään olevan aitauksen, sillä sinne on tulossa uusia lemureita.

Lemuri eli kissamaki hämmästelemässä siivousta

Purimme ruokakuorman, joka toi valtavan määrän juureksia ja hedelmiä. Sitten oli iltapäiväruokinnat ja loppusiivous, jonka jälkeen kotimatkalle. Kävelin koko 7 kilometriä kotiin. Oli hyvä sää, ja taisin hieman palaakin. Pitäisi ostaa aurinkorasvaa!

Kotimatkan maisemia

1 kommentti:

  1. Teillä on hieman eksoottisempia eläimiä siellä kuin meillä täällä Hyriassa..

    VastaaPoista