tiistai 10. toukokuuta 2016

Viikonloppu Gentissä

07.05 

Kuulemma Belgian kaunein kaupunki

Aamulla oli taas aikainen herätys jotta ehtisimme Gentiin hyvissä ajoin. Emme tienneet kauanko junamatkassa kestää, ja olimmekin ennen puoltapäivää perillä.


Reissunaiset Gentissä


Sää suosi, +26 ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Luotin Espanjasta saatuun rusketukseen, muttei olisi kannattanut: poltin olkapääni.

Ensimmäisenä kävimme Lidlissä ostamassa piknik-eväitä ja suuntasimme puistoon jota työkaveri oli suositellut. Puisto oli luonnontilainen ja aivan ihana! Näimme paljon lintuja ja sammakoita. Näimme myös haikaroita, joillaisia olimme hoitaneet Natuurhulpcentrumissa. Puistossa oli myös niittyalueita joilla laidunsi lehmiä. Ihana paikka siis :)

Belgialaista luontoa

Lemmuja laiduntamassa
Niin kaunista ja rauhallista

Puiston jälkeen suuntasimme keskustaan päin. Pitkän paahtavassa auringossa kävelyn jälkeen oli kiva istuutua purilaiselle ja limulle. Greenway-nimisessä ekopikaruokapaikassa oli taivaallisia kasvishamppareita! Otimme myös jälkkäriä: brownieta ja täytekakkua. Ne oli leivottu ilman munia tai maitotuotteita, ja maistuivat tosi hyvältä.

Kasvisburgeri

Ja jälkkäri

Lounaan jälkeen kierreltiin keskustaa ja nähtävyyksiä. Olin hankkinut meille yösijan sohvasurffaus-sivuston kautta, ja illan vietimme sitten majapaikassamme tutustuen paikallisiin.

Upea Gent


08.05

Taas paistaa aurinko

Sunnuntaina kiertelimme Gentiä vähän lisää. Kävimme myös kasvisruokaravintolassa syömässä lounasbuffettia. Gent on kuulemma belgian kasvisruokapääkaupunki, ja sehän minulle sopii :) Oli hyvää ja ravitsevaa ruokaa, vaikka tuli syötyä ehkä vähän liikaa :D


Nam

Kotiinpäin suuntasimme kolmen maissa. Keskustasta oli aika pitkä matka asemalle. Muutenkin Gentissä etäisyydet olivat pitkiä, vaikkei kaupunki mikään aivan valtava olekaan. Emme kuitenkaan kunnolla eksyneet kertaakaan!


Blogin kirjoittaja poseeraamassa kunnon turistin tapaan

Junamatkan torkuimme ja kotona olimme seitsemän aikaan. 

2 kommenttia:

  1. Vanhaa kulttuuria ja kauniita maisemia riittää. Te olette kyllä ennakkoluulottomasti matkustelleen ympäri Belgiaa. Pieni (pinta-alaltaan) maa on varmaan tullut koko lailla haltuun otetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin tärkeimmät kohteet Belgiasta kierrettiin :) Nämä on vain niin upeita nämä kaupungit! Niin erilaista verrattuna Suomeen tai siten vaikka Espnjaankin.

      Poista