keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Rutiinien opettelua ja Suomen loma


07.04

Työkavereita :)
Torstaina töihin taas yhdeksään. Aloitin lintujen parista, ruokkien kyyhkysten poikasia ja siivoten häkkejä. Päivällä pääsimme ruokkimaan myös oravia, ja sitten myös näätiä. Iltapäivällä IC:lle tuli aikuinen näätä, jota piti hoitaa. Se oli löytynyt kaupungin keskustasta, ja oli kuumeinen ja sairas. Se tosin kuoli seuraavana aamuna.

Töitten jälkeen kävimme Saanan kanssa pitkällä lenkillä, ja pidimme taas leffailtaa.

08.04

Perjantaina lähdin kohti Suomea. Halusin pitää viikonloppuloman Suomessa sillä poikaystävälläni oli kadettitanssiaiset ja tietysti hyvän tyttöystävän piti päästä edustamaan.

Otin bussin Opglabbeekista Genkkiin, ja sieltä meni suora juna Brysseliin. Brysselin juna-asemalta kävelin 12km lentokentälle, koska minulle oltiin sanottu ettei bussit kulje vielä sen terrori-isku takia. No eikö kun pääsen pää-ovelle, siinä ole bussi jolla olisin varmaan päässyt :D Tulipa urheiltua!


Brysselin maisemia


Lento lähti neljältä, vaihto Riikassa ja Helsinki-Vantaalla olin keskiyön aikaan. Iskä tuli sitten hakemaan, ja ajoin itse kotiin.

09.04

Lauantaina oli kiireellinen päivä kun etsin tanssiaismekon itselleni, ja juhlat alkoivat jo neljältä iltapäivällä Suomenlinnassa. Sain kaiken kuitenkin valmiiksi, mekko löytyi, tein itse meikin ja ja äiti väsäsi kampauksen. 

Blogin kirjoittaja poikaystävänsä kanssa juhlatamineissa

Juhlissa oli tosi hienoa, hyvää ruokaa ja tietysti hyvää seuraa.  Oli ihana nähdä poikaystäväni pitkästä aikaa! 

10.04

Aurinkoinen Suomenlinna

Oli oikein aurinkoinen sunnuntai. Palattuani Helsingistä vietin laatuaikaa kavereitteni kanssa, ja tietysti perheen kanssa. Illalla oli pakko käydä pitkästä aikaa saunassa.

Fiilis oli tosi jännä olla kotona monen kuukauden jälkeen. Itse on muuttunut niin paljon mutta kotona kaikki on aivan ennallaan. Oli tavallaan kiva, tavallaan hämmentävää. 

11.04

Maanantaina lento Brysseliin lähti kymmeneltä. Lentokentälle minua saattoi poikaystävä ja iskä. 


Suomi yläilmoista


Vaihto oli taas Riikassa.

Riikassa vegaanisushia

Brysselistä kentältä bussi juna-asemalle josta juna Genkkiin, ja sieltä taksi sitten Natuurhulpcentrumiin. Perillä olin yhdeksän maissa.

12.04

 Töihin taas yhdeksään. Olin koko päivän lintujen ja lepakoitten kanssa: ruokin ja siivoilin. Yhdet mustarastaanpoikaset pitää ruokkia puolen tunnin välein, niin siinähän riittää puuhaa.


Vauva-mustarastaat


Hauska juttu oli töissä, kun työpaikkaohjaajamme lääkitsi mäyrää ja yritti vaihtaa sen uuteen häkkiin, se pääsi karkuun ja juoksenteli ympäriinsä. Mäyrä-ressu oli ihan eksyksissä :D


Mäyrä ja mäyränruoat

Töitten jälkeen Saanan kanssa kauppaan ja sitten lenkille.

13.04

Yhdeksään töihin ja taas lintupuolella. Samat hommat toistui kuin eilenkin, matoja puolen tunnin välein nälkäisille poikasille. Nyt poikasia on vaan 5 mutta kohta niitä on kuulmma runsaasti enemmän. Niitä voi olla jopa 70 :D

Töistä pääsin puoli kuusi jälleen kerran, sitten ostamaan mättösafkaa eli ranskalaisia ja kasvispurilaisia. Nam!

2 kommenttia:

  1. Oletpa reipas tyttö kun tuosta vain pistelit 12 km! *Respect* Olette komea pari ja sinulla on kaunis leninki. Ilman muuta piti päästä edustamaan, sehän on tilaisuus 'once-in-a-lifetime'. Belgian kaupungit näyttävät minun silmääni kauniilta ja top-paikan olosuhteet hienoilta. Siellä vaikuttaa olevan hyvin monipuolinen lajisto hoidettavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Olisis varmaan jäänyt harmittamaan jossen olisi mennyt.

      Tämä on kyllä hyvä paikka, voin suositella muillekin! Varmaan myös mielellään ottaisivat lisääkin työssäoppijoita Suomesta.

      Poista